I Miten näet länsimaisen ihmisen henkisen tilanteen tällä hetkellä? Mikä on historian / maailmanhengen kulkusuunta? Minkälainen asennoituminen olisi paikallaan, että oleminen olisi mielekästä? Miten henkilökohtaisesti ratkaiset asian?

Sanoisin, että ihmiset kollektiivisesti ovat pysyneet staattisessa tilassa henkisesti liian kauan. Tämä ei ole alkujaan ihmisten itse päättämä tila, vaan johtuu johtajien lukuisista heikkouksista. Henkiset muutokset, joita yhteiskuntien ja kulttuurien massiiviset yhteensulautumiset edellyttävät, eivät päätä sitä, osaako ihminen nousta sellaiselle solidaariselle tasolle, jossa ns. henkisyys myös näkyisi ja ulottuisi arkielämään ja hyväksyisi näkemänsä. Länsimaiselle ihmiselle solidaarisuus on kristinuskon juurtumisen myötä yleensä tarkoittanut yksinomaan myötätuntoa 'kärsiviä' ja 'oppimattomia' kohtaan, joka eivät ole alkuunkaan terve lähtökohta tasa-arvolle ja harmonialle. Mikäli säälit sellaista, joka ei ajattele tai elä kuten sinä, näet itsesi ylempänä kuin se, jolle kohdistat säälisi. Paradoksaalisesti sääli on siis ylimielisyyttä ja röyhkeyttä, joka on synnyttänyt epätasa-arvoisuutta ja vihaa enemmän kuin monet verenhimoiset kultit historian aikana, jotka ovat kuolleet ajallisesti nopeasti.

Länsimainen ihminen on riippuvainen teknologiasta, tämä on kiistatonta ja se on myös hänen 'menestyksensä' salaisuus. Toisaalta juuri teknologian saatavuuden helppous on tehnyt elämästä onttoa ja liian helposti tavoiteltavan tilan, jossa muodottoman ja sanomattoman tarkoituksen etsiminen on koko ajan pääasia ja se, että on 'mukavaa' tai 'tulee toimeen'. Se ei selvästikään riitä, kuten Suomenkin murha, masentuneisuus-ja itsemurhatilastot kertovat.

Asennoituminen voi mielestäni ainoastaan liittyä siihen, että riippuvainen käytös teknologiaa kohtaan saa muutoksen ja ihminen keskittyy etsimään hiljaisuutta melun sijaan. Materian tavoittelun sijaan voisi antaa itselleen luvan keskittyä immateriaaliseen puoleen itsessään, niin voi tasapaino syntyä näiden kahden välille, joka on luonnollinen ja itseään ylläpitävä, eikä teknokraattisin keinoin saneltu tai opastettu harrastus, jonka lopputulos ei koskaan tule tyydyttämään jokaista ihmistä.

Henkilökohtaisesti näen tällaisen ns. säälivän ja siten itseäänsyövän maailmanhengen kaikessa ja kaikissa, mutta silti pystyn vaikuttamaan sen olemassaoloon vain omien tekojeni ja ennen kaikkea ajatusten kautta. Tällä tavoin elämä on mielekästä ja voi itse koko ihminen voi kokonaisvaltaisesti parantua materian näennäisistä 'kahleista'.

II Länsimaiseen merkityskriisiin liittyy myös kysymys juurista. Onko vanhojen traditioiden hengissä pitäminen / elvyttäminen sinusta mielekästä (esim. Asatru, odianismi, sekä kaikenkarvaiset muut liikkeet…ja oikeastaan merkityksen hakeminen lähempääkin perinteistä ja tavoista)? Löytyykö niistä todellista voimaa? Voidaanko kristinusko mielestäsi nähdä osana suomalaisten juuria? Ovatko kristinusko ja suomalainen kansanusko toisilleen vastakkaisia, vai voivatko ne tukea toisiaan (vrt. Metsä on suomalaisten kirkko)?

Minä en ole diktaattori, vaan en kiellä sitä, etteikö jokaisessa ihmisessä ole potentiaalia tulla sellaiseksi. Monoliittiset uskonnot ja liikkeet ovat perinteisesti tarkoittaneet palvontaa. Näen palvonnan kahdella tavalla; se joko kohdistuu itseensä tai itsestään poispäin. Tässä tapauksessa paluu 'juurille' olisi mielekästä vain ja ainoastaan silloin, jos jokainen yksittäinen kansakunta ja ihmisyksilö kykenisi tavoittamaan omat juurensa ennemmin kuin puhutaan kollektiivisesta tapahtumasta. Juuret ovat mielestäni niitä asioita, joita ihmisen tulee suojella ja ylläpitää elämässään ennen kaikkea muuta. Juuret eivät tarkoita maata tai kansallisuutta, vaan henkistä mielikuvaa, joka kuvastuu peilin kautta muihin ihmisiin. Tämä on ainoa asia, joka säätelee kaikkien kansojen identiteetin.

Mikäli ihminen yksilönä pystyy elvyttämään jonkin vanhan uskomuksen/elämäntavan henkiin, joka antaa hänelle tarkoituksen ja tervettä tyydytystä, korruptoimatta sitä, se on mielestäni todellakin tavoiteltavaa ja kaunista. Se on vapautta, joka ei ole haitaksi kellekään, vaan tekee mahdolliseksi hyväksyä jokainen sellaisena kuin he ovat.

Kristinusko on tuontiuskonto, sitä ei voi kiistää ja suomalaiset taistelivat raivokkaasti yli viidensadan vuoden ajan sen otetta vastaan. Me olemme nuori kansakunta, jolta kirjaimellisesti on ryöstetty juuret ja identiteetti moneen kertaan ja muokattu jonkin toisen väestöryhmän tai kansallisuuden alaisuuteen. Suomalaiset eivät ole olleet 'vapaita' ns. hallitsijamaiden (Ruotsin ja Venäjän) otteesta kuin vasta noin sadan vuoden ajan ja tottakai se näkyy henkisessä tilassa, joka on vasta etsimässä itseään, kuolemassa tai löytämässä itseään uudelleen. Toivon, että ihmiset eivät antaisi elämässään liikaa valtaa median tuomalle ja valtaosaksi amerikkalaisten sekä EU:n sanalemalle tuontiuskonnoille ja kulteille, vaan päättäisivät itse oman identiteetinsä ja elämäntapansa puolesta. Vaikkakin tulevaisuus saattaa olla väistämättömästi jokaisella ns. Maailmankansalaisuus, joka on lopulta hylännyt entisen kansallisen identiteettinsä ja siten palvelee koko maapalloa (NWO), se ei tarkoita missään tapauksessa sitä, että yksilön pitäisi olla vähemmän merkittävä osa kokonaisuutta.

Suomalaisesta kansanuskosta ei ole jäljellä kuin rippeitä, joka on sääli, sillä sen harjoittaminen oli todellista yhteiselämää luonnon mukaan. Muistaakseni suomalaisilla oli noin 50 jumaluutta tai henkeä, jotka säätelivät ihmisen elämää. Tuo muistuttaa yhtä lailla egyptiläisten korkeakulttuuria ja tasa-arvoa ihannoivaa elämäntapaa, joka kukoisti tuhansia vuosia juuri sen monipuolisuuden ja monimutkaisuuden vuoksi. Mutta kuten kaikki valtauskonnot, jotka ovat tulleet sen jälkeen, itse käsitys egyptiläisyydestä muuntui ja korruptoitui - tai korruptoitiin - samalla kun heidän uskontonsa mureni.

En siis vastustaisi, mikäli täällä kirkot revittäisiin alas, olen sen verta anarkistinen ollut koko elämäni ajan, että en ole missään vaiheessa nähnyt kristinuskoa ystävällisenä osana yhteiskuntaa. Se on lähes poikkeuksetta alentava ja alentuva osa koskettaen niin rikkaita kuin köyhiäkin, joka muuttumattomuudellaan estää ihmisten henkistä kehitystä kohti olemassaolon vapautta - joka kuuluu kaikille. Luterilaisuus ei edes antropologisesti tai folklorisesti kuulu millään osalla suomalaisten juuriin ja alkuperäiseen identiteettiin, se on kuin elokuva, jota pyöritetään kotona ja teatterissa lukemattomia kertoja yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes kukaan ei jaksa sitä enää tympääntymättä katsoa.

Se, että emme ole alkujaan jumalaapelkäävä kansa, ei tarkoita sitä, että suomalaiset olisivat barbaareja ilman kristinuskoa. Sellaista mahdollisuutta ei vain ole koskaan suomalaisille suotu, että he olisivat saaneet valita vapaasti uskontonsa. Sitä ei sallita vieläkään tänä päivänä, vaikka laki sanoo toisin. Jo alkujaan pakotetun identiteetin vanavedessä on mukaan noussut vahva näennäisen varma olemus, jonka pettävyyteen yhä useampi suomalainen jää jumiin koko iäkseen pääsemättä teeskentelyn suosta irti. Vapautuminen onkin mahdotonta, mikäli ei tunnusta, että kyseessä todellakin on näennäinen identiteetti, jonka puolesta niin kovasti rimpuilee.

III Kuulutko vielä kirkkoon? Onko kristillisellä kirkolla tulevaisuutta? Onko se vain välttämätön paha (juuriemme osana) vai onko sillä hyviäkin puolia (esim. henkilökohtainen, esoteerinen kristinusko)? Mihin suuntaan sen tulisi kehittyä (esim. Antti Kylliäisen edustama armo-suuntaus, tai sen vastakohtana kasvava jyrkkä fundamentalismi)? Tulisiko kristinuskon instituution hyväksyä lopultakin kerettiläiset piiriinsä? Onko kirkkoa tai edes kristinuskoa ylipäätään mitään mieltä ’pitää hengissä’?

Erosin 15-vuotiaana evankelis-luterilaisesta kirkosta, eli heti kun se oli iän puolesta mahdollista. Tein siksi koska en ole koskaan uskonut siihen (eli hyväksynyt sen julistusta), en vaikka vanhempani eivät painostaneet minua mihinkään uskoon erityisesti, vaikka toinen kannattikin vakaasti kristinuskon jyrkkiäkin perinteitä (tämä oli vahvana osana muodostamamassa mielipidettäni myös kristinuskon toleranssista muita ajatusmalleja kohtaan). En voi puhua kirkon tulevaisuudesta sen enempää kuin muidenkaan uskontojen monumenttien puolesta. Pidän siis kirkkoa monumenttina aivan kuten moskeijat ja buddha-patsaat ovat niin monille. Mikäli niiden olemassaolon säilyvyys tarkoittaa uskonnon olemassaoloa, niin silloin todellakin olemme yhä primitiivisessä kulttuurissa ja itse usko ja sen mahdollinen aitous on hyvin hauraalla pohjalla koko ihmisyyden olemisen merkityksessä.

Henkilökohtaiseen uskoon on hyvin vaikea sanoa mitään 'totuuksia', koska sen tulkinta on siis vain ja ainoastaan henkilökohtainen kokonaisvaltainen kokemus juuri sille henkilölle, jota se koskettaa. Tätä on mahdoton sanoa ns. objektiivisesta näkökulmasta, koska kaikkea ei voi selittää verbaalisin, tieteellisin tai materiaalisin menetelmin - eikä mielestäni kuulukaan. Uskon mukana on aina tunne, tämä on joskus helposti sekoitettu pinnalliseen tai yksinkertaiseen luuloon, että jotakin olisi olemassa vain, jos uskoo sen olemassaoloon. Selvästikin asioita on olemassa ilman uskoakin, kuka tahansa tämän pystyy ymmärtämään. Siispä mitä on sen kaiken ydin, tuon uskon perusvoima? Vastaus on tuntemuksissa ja aisteissa. Omia aitoja tuntemuksiaan ei voi kukaan todistaa toisille muilla tavoin kuin osoittamalla niitä, pohtimalla niitä ja elämällä sen jonkin määritellyn spesifin voiman mukaisesti, joka/jotka 'ohjaavat näkymättömästi' ihmisen elämää juuri häntä tyydyttävään suuntaan - kohti Valaistumista eli todellista Itseä. Siinä mielessä esim. esoteerinen puoli, joka kannattaa tätä ns. mysteeriä liittyen henkilökohtaiseen uskoon, pidättäytyy julistamasta totuuttaan, sillä sen merkitys aukeaa vain sisäisesti sille joka näkee sen koskettavan juuri itseään. Mikäli tuo korkein usko tekisi itse itsensä tunnetuksi riippumatta kuulijasta missä tahansa puolella maailmaa, olisi ihmiskunta varmaankin solminut rauhan jo ajat sitten jokaisen kanssa. Tätä on silti vain tapahtunut autoritäärisen julistamisen muodossa, eikä se tapa selvästikään siis toimi tekemään maailmasta parempaa tai rauhanomaisempaa paikkaa - päinvastoin se vain lisää sen näennäisyyttä ja väkinäisen rauhan ylläpitämistä lakien ja lukemattomien sääntöjen avulla ja onnistuu vain kasvattamaan kuiluja ennestään.

Itse uskonnollisen 'totuuden' merkitys on aina erilainen koettuna yksilön näkökulmasta ilman yleistä lakia sen paikkansapitävyydestä, joten sellainen katsotaan olevan yksinkertaisesti kannattamaton 'väite'. Todellisuudessa vain kokemuksen kautta välittyvä tunne ja ymmärrys ilman julistusta kätkee sisäänsä mielettömän määrän historiallista ja kerroksellista dataa ihmisen ja universumin rakenteesta, johon on olemassa monta erilaista lähestymistapaa.

Itse näen asiat niin, ettei ole olemassa sellaisia salaisuuksia, jotka kuuluu pitää salaisuuksina, eikä ole olemassa mysteeriä, jonka kuuluu jäädä mysteeriksi, vaan kaikki on vain tulkinnallista näkemistä ja näkemisen kieltämistä, olkoon asia aivan mikä vain, myös usko ja siitä rakentunut uskonto, tai tieto ja siitä rakentunut tiede. Taide osaa edelleen käsitellä molempia asioita parhaiten ja kaikista objektiivisimmin, koska se ei vaadi selitystä omalle olemassaololleen. Jokainen silti ymmärtää katsellessaan taidetta, mitä se tarkoittaa omassa henkilökohtaisessa kokemuksessaan.

"Kerettiläisyys" terminä polveutuu taaskin Raamatusta kuten sodomiakin ja aikanaan (n. 850 AD) frankit ja germaanit pitivät huolen siitä, ettei 'lihalliset synnit' toistuisi, jotka entisaikoina veivät valtakuntia tuhoon". Tämä tulkinta on peräisin erään munkin tulkinnasta Pseudo-Isidore-teoksessa, joka johtikin käsittämättömiin terroritekoihin ja poltto- ja massamurhiin mitä tavanomaisimpien tekojen ja syytöksiin nojaten ja antoi luvan kohdistua keneen tahansa. Mitähän peruuttamatonta tuhoa ja traumaa tuon ajan saattamat tapahtumat voivat väre-efektinä YHÄ aiheuttaa länsimaisten ihmisten psyykessä? Historia tapahtuu juurikin kuten pisaran putoaminen mereen. Yksi tippa näyttää vähäiseltä, mutta sen kantama risteää toisten pisaroiden väreilyissä ja sekoittuu niihin, kunnes on hyvin vaikea löytää häiriön lähdettä lukemattomien pisaroiden joukosta - mutta se on siellä silti. Taikauskot, noitavainot ja yleensä uskontoihin pohjautuva ihmisviha on saanut aikansa juuri tällaisista tapahtumista ja syynä voi olla yksi ainoa ihminen, joka on saanut aikaan käsittämättömän paljon pahaa. Se on hyvä muistaa tänäkin päivänä, kun alkaa kannattamaan jotakin käsitettä tai uutta liikettä, joka motivoi massoittain ihmisiä samaan aikaan. Vaatii todellista varovaisuutta ja tarkkaa silmää, ettei lietso samoja vanhoja kaavoja ja vainoja jälleen henkiin, jolla on vaara johtaa traagisiin lopputuloksiin - olkoon kyse jälleen aivan mistä tahansa.

IV Luonnollisesti aiheeseen kuuluvat myös veri ja maaperä. Euroopan lähihistoria on johtanut pitkälti myyttien, kansan, juurien ja kollektiivisen tiedostamattoman käsitteiden myrkyttymiseen. Tämä lienee yksi keskeisiä ongelmia mitä tulee holistiseen maailmankuvaan. Saksalaisen kulttuurin ja myyttien kieltäminen on yksi hyvä esimerkki 1900-luvun Euroopan humanismin kriisistä: myytit kiellettiin, Saksa kiellettiin. Luotiin tarpeeton vastakohtapari josta ei olla vieläkään päästy? Löytyisikö tästä suunnasta kuitenkin kulkemisen arvoinen polku: Onko maltillinen holismi, maahan ja myytteihin juurtunut kulttuuri mahdollinen ilman totalitaarista valtapolitiikkaa?

Tähän kysymykseen vastaus on itse asiassa melko yksinkertainen ja lyhyt: ilman nykyistä dominanttia (demokratia, monarkia) valtajärjestelmää vanhat myytit heräisivät jälleen henkiin ja ihminen olisi vapaa aloittamaan elämän uudestaan kuten hänen itse valitsee. Silti vain itsetuhoinen ihminen haluaisi palata ns. metsään, koska nykyisessä elintasossa on ehdoton määrä enemmän hyviä kuin huonoja puolia, kuten juuri oppimisen ja itsensäkehittämisen vapaus ilman pelkoa siitä, että selviytyy hengissä päivästä toiseen. Toisaalta laajemmalti kehitystä estää vanha ja yleisesti ottaen korruptoitunut yksipuolinen ylhäältä-alas-painotteinen käskynjako (presidentti, kuningas, pääministeri), "elitismiä" suosiva valtakoneisto (eduskunta, parlamentti, hallitus, yritysjohtajat, salaiset seurapiirit, pankkiirit, meklarit) ja tällaisen hallinnan reformointi ei ole koskaan päättynyt hyvin - minkään kulttuurin kohdalla. Dynaamiseen yhteiskuntaan silti kuuluu aina osana muutoksia ja sellaiset - jopa dramaattiset - ovat juurikin ihmisen luontaista kehitystä. Mitä pikemmin hyväksymme halun todelliseen muutokseen yhteiskunnan sisältäpäin emmekä odota sen tulevan ulkopuolelta tai kenenkään käskemänä tai pakottamana, sitä paremmin pystymme välttämään väistämättömän konfliktin eli sodan - olkoon se henkinen tai fyysinen sotatila. Nurkkaan joutuessaan jokainen henkeään puolustava olento tekee samoin; joko yrittää pakoon turvaan, hyökkää vastustajaansa kohti tai alistuu kuolemaan. Toivon, ettei yhdenkään noista tarvitsisi tapahtua.

Mielestäni nojaamalla germaanisiin (goottilaisiin ja arjalaisiin) filosofioihin yhä uudelleen Eurooppa moninaisine värikkäine kansoineen ei selviydy sellaisena enää kovinkaan kauan. On katsottava paljon kauemman ihmiskunnan historiaan eli aikaan, jolloin ei tunnettu porrasmaista tai luokkajakoista valtarakennetta. Ihanne olisi luontaisesti, että ihmisen ja olemisen merkityksellisyys avautuisi jokaiselle yhteiskunnan kansalaiselle tasa-arvoisesti. Silloin myös erinäisten myyttien, kansojen juurien arvostaminen ja maiden välinen yhteistyö ja siten kehittyminen olisi pelkästään positiivista kaikkien kannalta. Tätä mieltä minä olen. Paratiisinomaisten ja 'puhdasrotuisten' Utopioiden ihannointi (joka on täysin eri asia kuin unelmointi) on katsottu äärimmäisen vaarallisiksi sen vuoksi, että ne usein tulkitaan kirjaimellisesti, ne hyökkäävät jotakin ihmisryhmää vastaan ja ne voivat nostaa joukostaan esiin todellisia hirviöitä ja siksi voivat johtaa sanomattomiin kauheuksiin - kuten Uskonpuhdistus ja Toinen Maailmansota sai alkunsa.

V Voidaanko kolmas valtakunta mielestäsi nähdä seurauksena valistuksen rationalismin ja 1900-luvun alkupuolen okkultismiaallon yhteentörmäyksestä? Ts. Natsismi välineellisen järjen (ja sen luoman henkisen tyhjiön) ja sen vastareaktion synteesinä? Olisiko tältä pohjalta myös mahdollista erotella natsismin ”hyvät puolet” (liittyen juuri juuriin ja kokonaisvaltaiseen maailmassaoloon) sen ilmeisen huonoista puolista (joilla oli myös juurensa laajemmassa kulttuurisessa kontekstissa)?

On esitetty vahvoja väitteitä siitä, että toinen maailmansota oli järjestetty ja hyvissä ajoin suunniteltu, kuten oli ensimmäinenkin. Toki on mahdollista ja jopa todennäköistä, että kyseessä ovat olleet okkulttiset kultit asialla, koska siihen aikaan maailmassa oli todellista muotia kuulua johonkin veljeskuntaan tai salaseuraan, joka harjoitti 'salatieteitä'. Sillä sanalla on tosin usein tietämättömän korvaan negatiivinen kaiku, koska kaikki 'salaoppi' on käsitetty massojen puolesta rikolliseksi tai vaaralliseksi (silti jokainen tavallaan harjoittaa sitä 'jooga, astrologia, tarot,meditaatio, roolipelit, Disneyn elokuvat yms.', mikä on jälleen paradoksaalista, että se käsitetään esim. kristillisessä mielessä yhä laajalti pahana). Salaseurat todellisuudessa eivät läheskään kaikki ole pahoja, vaan lähinnä piiloutuivat niin päämiesten kuin kirkonkin vihalta, joka häikäilemättömästi (myös kansan toiveesta) mestauttivat niitä, jotka kyseenalaistivat tiettyjä maailmankatsomuksellisia kirkon julistamia 'totuuksia' julkisesti (kuten kreationismi).

Tänään jos ihmiset lakkaisivat pelkäämästä tätä ikivanhaa esivallan käyttämää pelottelukeinoa, joka ei enää päde, niin nykyinen kollektiivinen riittämättömyydentunnekin olisi voitettavissa. Se on juuri sitä henkistä tyhjiötä, jota irrationaalinen pelko tuntemattomia asioita kohtaan ja ulkopuolisen tahon lähettämä psyykkinen ja fyysinen ohjailu ilman mahdollisuutta vaikuttaa sen olemassaoloon synnyttävät vain lisää.

Toki silti yksi julmimmista seuroista on ollut alkujaan serbiassa v. 1911 perustettu "Musta Käsi"-järjestö, jonka raakuudelle ei löydy montaa vertaistaan.

Okkultismia (ja shamanismia) on ollut aikojen alusta asti ja sitä on harjoitettu vasta avoimemmin median avulla viimeisen sadan vuoden aikana. Sitä ennen hyvä esimerkki nousevasta okkultismista on vuonna 1818 Jacques Auguste Simon Collin de Plancy's julkaisema "Dictionnaire Infernal", jolla on huikea vaikutus tuleviin 'tutkimuksiin' niin alkemiassa kuin demonologian tutkijoiden piirissä. Natsismikin on ollut olemassa käytännössä aina, vaikkakin se on liikkunut eri nimikkeillä ympäri maailmaa. Etnisiä puhdistuksia ja sen puolesta ajajia on kehittynyt ihmiskunnan historiassa lähes säännöllisesti eri kulttien nimissä ja nykyisin voisi sanoa, että sitä tapahtuu myös alitajuisesti ennenkaikkea median luotsaamana vaarallisen helposti leviävänä ilmiönä.

Natsismissa ei ole 'hyviä puolia', vaikka sen miten esittäisi. Sen voima pohjautuu ylimielisyyteen, geneettisiin harhaluuloihin ja emotionaaliseen ja loogiseen tietämättömyyteen ja kykenemättömyyteen asettua toisen asemaan.

VI Jumala vs. saatana -vastakkainasetteluun sitten. Uskotko, että on kaksi olemuksellisesti erilaista voimaa, vai onko vastakkainasettelussa kyse vain kokemuksien nimeämisestä eri tavoin? Entäpä niiden olemuksien ja ominaisuuksien moninaisuus joita näihin käsitteisiin on sisällytetty (vrt. Kristillinen traditio laajassa mielessä, Milton, Blake, Dante, jne.)? Ovatko tulkinnat auttamattomasti yhteismitattomia? Jos kyse on todellisista vastavoimista, onko silti mahdollista valita molemmat: Abraxas (tässä Jungin teoriat lienevät paikallaan laajemminkin!)?

Odotin pääsyä tähän kysymykseen kaikista eniten :)

Näen asian Jumala vs- Saatana -dualismissa niin, että kyse ei ole 'uskosta', vaan taidosta erottaa todellisuutta kontekstistaan ja luoda sille erityinen funktio myöhempää rationalisointia varten.

Olen tutkinut melko paljon Raamattua ja verrannut sen tarinoita aiempiin eri kulttuurien kertomiin myytteihin ja minua kiehtoo kovasti, mistä nuo lukuisat tarinat alkujaan ovat lähtöisin ja miksi ne ovat juuri Raamatussa. Olen tullut tulokseen, että nimenomaan kirkko on ollut syyssä luodessaan ihmisten keskuuteen tämän selkeän vastakkainasettelun. Silloin kun kyse on ihmisistä itsestään, mikäli ei ole mieleltään fysiologisesti häiriintynyt (jollaisia on ollut lukematon määrä kristityissä, myös pyhimyksissä), kykenee vaivatta erottamaan sen, mikä on universaalisti oikein ja mikä on universaalisti väärin. Ainoat, jotka ovat onnistuneet kirjoittamaan mahdollisimman tarkat ja hyveelliset ohjeet elämälle ja tuonpuoleiselle ja nostanut Totuuden (Ma'at) suunnannäyttäjäksi, ovat muinaiset egyptiläiset 'Kuolleiden Kirjallaan', jossa esitellään myös 42 ohjetta (myöhemmin surkastuneet 10 käskyä) Tuonpuoleista varten.

Vastavoimia ei ole olemassa kuin juurikin ihmisen taistelevassa alitajunnassa, joka on suggestioille valtavan altis, nykypäivänä se lähes uitetaan siinä! On paljon helpompaa nähdä pahassa hyvää kuin hyvässä pahaa, koska se silloin 'sotii' alitajuntaamme vastaan, joka on koulittu näkemään elämä ja yhteiskunta tietyllä tavalla ja tottelemaan sen sääntöjä.

Abraxas on mielenkiintoinen olento - mainittu toisena "Dictionnaire Infernal"in yhtenä sen 64 demoneista ja lordeista, joka hallitsee Helvetin hierarkian mukaan (verrattavissa nykyiseen valtajärjestelmään). Tällä kirjalla on laaja historiallinen jälki Euroopan ylimystön keskuudessa, ja erityisesti Englannissa, Saksassa ja Ranskassa alettiin kutsua tiettyjen varakkaiden sukujen ihmisiä Lordeiksi, Herttuoiksi ja Markiiseiksi kirjan ilmestyttyä. Mikäli Jung 'törmäsi' Abraxasiin omissa kokeiluissaan, se ei välttämättä tarkoita koko totuutta siitä mitä hän asiasta kertoo (vertaa Aleister Crowleyn tutkimuksiin). Se miksi se nimi yhdistetään demonologiaan gnostisismin rinnalla, on tulkinnallista ja pidän sitä tärkeänä osana asian todentamista 'totuutena', ennenkuin julistaa jälleen yhtään mitään. Täytyy pystyä ottamaan myös huomioon se mahdollisuus, että sekä Jung että Crowley saattoivat olla alitajuisesti vainoharhaisia, antisosiaalisia ja psykoottisia ihmisiä, vaikka mitä 'totuutta' he tutkimuksistaan kertovat. Julkaistu informaatio ei välttämättä ole tervettä, aitoa tai oikeaa tietoa, olkoon sen kirjoittaja kuka tahansa. Historiaa ja uskontoja ja ihmismieltä avoimesti tutkiva ihminen ymmärtää ottaa tämän huomioon.

Abraxas ei ole yhdistetyn jumala/saatana -idean alkuperäinen konsepti ja henkilökohtaisesti ihmettelen ihmisten taipumusta vääristellä ja erotella asioita joksikin muuksi kuin sen alkuperäinen lähde selkeästi osoittaa. Sen idea polveutuu jälleen Egyptistä, tämän voi tarkistaa helposti. Eli neutraalista Kuun jumalasta nimeltä "Aah", "Iah", "Yah" tai "Ah", jonka sanotaan hallinneen vuoden kaikkia 365 päivän kalenteria ja olleen viisauden (Thoth) oppilas ja ystävä. Liitän lyhyen selityksen linkkinä mukaan, koska asia on sen verran monimutkainen ja olennainen liittyen myös heprealaisten kutsumaan "Yah" tai "YHWH"-jumalaan: http://www.godchecker.com/pantheon/egyptian-mythology.php?deity=AAH

Eli vastaus saattaa todellakin olla neutraali voima, joka viittaa yhteen todenperäiseen lähteeseen. On hyvä myös muistaa, että molemmat Crowley että Jung elivät samalla aikakaudella ja käsittelivät ankarasti juuri psyyken 'pimeää puolta', jolta saivat myös surullisenkuuluisat enteensä koskien koko maailmaa.

En voi sanoa mitään, joka suoraan kieltäisi juurikin 'demonien' olemassaoloa. Ihmiset kieltävät todellisuutta jo aivan tarpeeksi omasta takaa ja siten manaavat demonejaan esiin elämällä näennäisen tasapainoista elämää. En ainakaan kutsuisi sitä neutraaliudeksi, vaan se todellakin kallistuu sille pimeälle puolelle. Kaikki se liittyy ihmisen henkilökohtaisessa evoluutiossa (joka on pääasiassa henkinen valinta) jonkinasteiseen transitioon, että opimme vihdoin tunnistamaan sen Todellisen Minän, joka on pidetty piilossa vuosisatoja erinäisen pelottelun ja dogmien noudattamisen ja verukkeiden varjolla. Kuka tietää, vaikka se Todellinen Minä onkin ihan hyvä jätkä kaikesta huolimatta eikä kaikkia oletuksia vastoin haluakaan hallita maailmaa ja ihmisiä ja syödä heitä suihinsa *virne*.

Kaikki jumaluus/demonius ja niiden tulkinta on siis lopulta kiinni katsojan/kuulijan/tuntijan henkilökohtaisessa kokemuksessa.

VII Mikä on mielestäsi satanismin laajempi kulttuurinen / sosiaalinen merkitys? Voidaanko se nähdä jollain tavoin hedelmällisenä, uutta luovana liikehdintänä, vai onko kyse viimeisenkin toivon heittämisestä (vai ovatko ne lopulta oikeastaan sama asia)?

Tämä liittyy läheisesti edellisen kysymyksen vastaukseen eli okkultismin harjoittajien luonteeseen. Satanismikin on nähtävissä tulkinnallisesti joko 'hyvänä' tai 'pahana' tai sitten neutraalina osana nykyihmisen elämää. Modernilta satanismilta ei kukaan länsimainen ihminen voi enää välttyä, riittää kun avaa minkä tahansa median niin verbaaliset 'loitsut' ja symbolit hyökkäävät silmille hallitakseen mitä uppiniskaisintakin ihmistä. Nyt tarkoitan siis paljon olennaisempaa taikuutta kuin lapsellista kynttilöiden edessä istumista, Ouija-lautaa ja ryhmässä mongerrusta.

Kysymyksen voisi asettaa ennenkin niin, että "millaiset ihmiset päätyvät harjoittamaan satanismia?" Tämä voisi antaa paljon informaatiota ja syitä siihen, miksi ihmiset jakautuvat niin erilaisiin sosiaalisiin leireihin. Taas päädytään siihen, mitä piilee 'katsojan silmässä'. Useimmat fundamentalistit ja uskonnolliset lahkot eivät kannata muutoksia. Tämä on yksi syy satanismin suosioon, sillä se on liikkeessä ja muuttumassa jatkuvasti (kaaoksessa). Yhteentörmäys on väistämätön ennemmin tai myöhemmin ja ihmiset itse päättävät siitä, onko näillä kahdella leirillä mahdollisuutta yhteisymmärrykseen. Historia on kuitenkin osoittanut, että ainakin teollisen vallankumouksen jälkeen kaaos on ehdottomasti osoittanut olevansa suositumpi suuntaus kuin muuttumattomuutta ylläpitävä vakaus. Silti mikään ei osoita sitä, että suositumpi osapuoli olisi sen enempää oikeassa kuin toinen.

VIII Otetaanpa esille vielä vastakulttuurinen liikehdintä yleisemminkin. Onko siinä ylipäätään mitään mieltä, todellista muutospotentiaalia?

Miksei olisi?

Tätä voi jokainen tutkia laajemminkin, sillä yksin internet on pullollaan vastakulttuurista liikehdintää, jossa piilee valtavasti potentiaalia muutokseen. Ongelma onkin miten saada se potentiaali todelliseen elämään, siinä vaaditaan henkistä ja fyysistäkin kanttia kestää länsimaisen hektisen elämäntavan luomat uudet haasteet. Vastakulttuurinen liike on muuttunut todellakin monikasvoiseksi, jossa mikään ei ole mustavalkoista eikä varmaa. Hyvä esimerkki siitä on ns. supersankaruus, jossa alter egot kuvastavat ihmisen 'todellista' potentiaalia - ja toisinpäin. Tällaisilla alter egoilla (myös ns. super egolla) on vahvasti perua Aleister Crowleyn ja Jungin oppeihin, jotka eroavat vain toisistaan siten, että Crowley keskittyi 'magickaan' ja Jung psykologiaan (entinen sieluoppi). Onko niillä todellista eroa, kysyn vaan?

Rauhanliikkeet, kansalaisaktivismi ja hippiys olivat 1960-luvun ehdottomasti positiivisia puolia, jotka avasivat monia uudenlaisia näkökulmia tarkastella ihmisen olemusta ja tarkoitusta maailmankaikkeudessa. Tosin negatiivisena puolena massoille myös esiteltiin psykedeeliset ja kovat huumeet ja niiden mukana nousivat seksikultit, jotka ovat vastakulttuurisen liikehdinnän degeneratiivinen puoli. Näiden yhdistelmä yleisimmin johtaa syrjintään, sukupuoliseen orjuuteen, epätoivoon ja hitaaseen kulttuuriseen ja humanistiseen kuolemaan.

IX Länsimaisen hermeettisen / esoteerisen tradition merkitys nykyihmiselle? Mitä se voisi olla? Onko se vain ”kirottujen” puuhaa, ja saavatko he lopulta vain paskaa kasvoilleen?

Vaikea kysymys, sillä sitä ei enää pysty kontrolloimaan kuin yksilötasolla, kuinka paljon esoteerisyyttä on sekoittunut nyt jo tavalliseen arkipäivään. Esim. peleissä, elokuvissa ja musiikissa on pelkkää esoteeristä 'tietoa', jolle ihmiset ei välttämättä edes ymmärrä altistuvansa. Eli tietynlaista aivopesua tapahtuu koko ajan huomaamatta ympärillämme. Kukaan ei tiedä, kuka siitä on lopulta vastuussa, koska nämä tapahtumat ja 'sanomat' ovat pikkuhiljaa vuosien varrella saaneet kehittyä ruohonjuuritasolta yhä ylemmäs, ennenkaikkea siksi, koska niiden merkittävyyttä on vähätelty.

Internet mahdollisti ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa maailmanlaajuisen tiedonjakamisen ja tämä on nopeuttanut asioiden kulkua huomattavasti. Onko ihminen silti kehittynyt yhtään viisaammaksi sen nopeuden vuoksi? Sitä en osaa sanoa, mutta monenlaisia vaihtoehtoja elämäntavoille ja merkityksille nyt on olemassa enemmän kuin aikoihin. Minusta siitä on oikein hyvä lähteä ainakin tarkastelemaan jokaista omituistakin traditiota avoimin mielin eikä tuomita kaikkea tuntematonta ensinäkemältä. Kysehän on silti aina ollut henkiyydestä ja se määrittelee olemassaolon tarkoituksen - jos sellaista edes kuuluu olla olemassa siten kuin me sen olemme tähän asti käsittäneet.

X Ketä / mitä ovat Euroopan Hyvät Henget? Mitä hyvää Euroopassa on jäljellä?

Jälleen kysymys, joka voidaan käsittää johdattelevaksi. "Eurooppa" ei ole mikään yksi möhkäle, joka koostuu yhdestä asiasta tai erityisistä 'hengistä'. Juuri asioiden antropomorfisointi on yksi kokonaisten kansojen perustavanlaatuisista esteistä. Mikään ei todellisuudessa estä ihmistä tekemästä sitä mikä on hänelle ja hänen ympäristölleen hyväksi - muu kuin hän itse.

www.kirsisalonen.com