HEILUVAA LIIKETTÄ HOMEVIIDAKOSSA - Kemiallisten Ystävien Jan Anderzen
Tuukka Vartiainen ja Matti Rautaniemi

Miten kuvailisit Kemiallisten Ystävien musiikkia?

Riippuu tietenkin kenelle ollaan kuvailemassa. Saattaisin mainita hapertuvat akustiset soittimet (vaikka sähköllä toimivia käytetään vähintään yhtä usein) ja vaiston varaisen tavan lähestyä niitä. Toiston ja tapetit voisin mainita, sekä mullan sykkeen ja heiluvan liikkeen homeviidakossa. Kertoisin vielä halustani kuunnella tarkkaan, äänittää kotioloissa ja mennä mukana minne musiikki vie. Helpointa olisi kuitenkin soittaa musiikkia.

Miten kiinnostuit folk-musiikista?

"Folk" hivuttautui elämääni hiljaa ja huomaamatta. Mitään varsinaista valaistumista en ole kokenut. Välillä käyn läpi kausia, jolloin kuuntelussa on puhtaasti folkiksi luonnehdittavaa musiikkia, koska... se tuntuu luontevalta. Musiikin on hyvä heijastella aikaansa ja ympäristönsä ilmiöitä, mutta kovimmat kiksit saan kun tämä yhdistyy ajattomampiin teemoihin ja tunnelmiin.

Onko Suomessa havaittavissa laajempaa (neo-)folk-liikehdintää?

Se folk-llikehdintä, jonka minä Suomessa parhaiten tunnen ei välttämättä ole kovin näkyvää, eikä monien mielessä välttämättä edes folk. Muutama ulkomaalainen fanaatikkohan havaitsee Suomessa olevan käynnissä maanalaisen folk-vallankumouksen, mikä on aika hassua.

Mitkä ovat suurimmat musiikilliset ja ei-musiikilliset vaikuttajasi?

Musiikin kuuntelu on minulle erittäin rakasta puuha ja niinpä teenkin sitä jatkuvasti. Muiden tekemän musiikin vaikutusta oman musiikkini syntyyn ei voi kiistää ja välillä aika suoraankin lainaan toisten ideoita. Kemiallisten Ystävien Alkuhärkä -albumilla esimerkiksi on yksi kappale, joka koostuu kokonaisuudessaan muiiden levyiltä otetuista sampleista. Tämä kappale on osa sarjaa (jonka ehkä joskus julkaisen) jossa huvikseni saatoin joitain suosikkiartistejani yhteen ja muodostin "super-bändejä". Lukuisista ei-musiikillista vaikutteista voisin mainita fiilikset.

Monet levy-arvostelijat yhdistävät Kemialliset ystävät -yhtyeen musiikin huumekulttuurin (esim. Wiren-arvostelu Varisevien tanssi/silmujen marssi LP:stä) ja yleiseen huume-estetiikkaan. Miten suhtaudut tähän?

Ymmärän kyllä kirjoittajia, jotka vetävät kohdallamme esiin huume-kortin. Bändimme nimi, musiikkimme laatu ja kansien kuvioinnit saattavat vaikuttaa asiaan, enkä voi siis syyttää kuin itseäni ja muita bändin soittajia. Kyllähän se hieman harmittaa, varsinkin kun musiikkimme äänitetään selvinpäin (keikalla joku saattaa olla kevyessä pöhnässä). Mainittakoon, että pidän huumaavasta musiikista.

Tuo huumejuttu vaikuttaa olevan samanlainen klisee kuin se, että kaikki ulkomaalaiset levyarvostelijat kuvittelevat, että KY-levyt nauhoitetaan puumökissä metsän keskellä, kaukana sivistyksestä. Valota hieman
tyypillisen KY –levyn syntyprosessia?

Äänitän paljon musiikkia neliraiturilla, yksikseni tai ystävien kanssa. Nämä sessiot tapahtuvat asunnoissa ja taloissa Tampereen keskustassa tai sen välittömässä tuntumassa. KY-levyillä on harmillisen vähän ulkona äänitettyä musiikkia, vaikkakin ulkosalla on yleensä mahtava musisoida. Yhdelle amerikkalaiselle piti ihan kirjoittaa sähköpostia ja oikaista, että Tampere ei suinkaan ole "mystinen metsä" vaan teollisuuskaupunki, jossa kyllä on mukavasti viheralueita, kuuten Pyynikin harju. Jossain vaiheessa huomaan, että musiikkia on kerääntynyt tarpeeksi ja koostelen erilaisia hahmotelmia materiaalista ja kuuntelen. Viime vuosina lopullinen hiominen on suoritettu Sami Sänpäkkilän studiossa, missä välillä viilataan tavoilla joita ette uskoisi vaikka kertoisinkin.

Minkälaisia teemoja KY:n levyillä käsitellään? Varisevien tanssi/Silmujen marssi on kuvaus luonnonajoista, mistä Kellari Juniversumissa tai Alkuhärässä on kysymys? onko Kemiallisten ystävien musiikista tarvetta edes etsiä mitään viestejä tai sanomaa?

Muistaminen ja unohtaminen, sanojen ulkopuolelle jäävät ilmiöt ja ihmisten luontosuhteisiin liittyvät erikoisuudet voisin mainta alati askarruttavista teemoista. En varsinaisesti lataa musiikkiini sanomaa tai viestejä, mutta varmastikin maailmankatsomukseni ja arvoni siitä jossain määrin välittyy.

Kemiallisten ystävien keikoilla videoilla on merkittävä osa, samaa voisi sanoa levyjen kansista. Onko mielestäsi äänellä ja kuvalla merkittävä yhteys ja pidätkö KY:tä poikkitaiteellisena projektina pikemmin kuin
yhtyeenä?

Kemiallisia Ystävät on alusta alkaen mielellään leikitellyt bändi-käsitteellä. Toimintatapojamme eivät ole kovinkaan radikaaleja, mutta olemme alusta asti häilyneet varsin etäällä keskiverrosta. Sitä voi kutsua sitten vaikka poikkitaiteelliseksi, jos haluaa. Kuvalla on tärkeä osa KY-musiikissa ja KY-musiikki vaikuttaa kuviini merkittävästi.

Kokeelliset yhtyeet tuntuvat julkaisevan levyjä kiihtyvällä tahdilla. Kaikilla on lukuisia sivuprojekteja ja taso ei aina pysy kovin korkealla. Mikä on mielipiteesi tästä? Onko vaarana, että hyvä musiikki hautautuu muiden alle, vai kasvaako yllättävien löytöjen mahdollisuus?

Äänitän paljon musiikkia eri ihmisten kanssa ja halutessani voisin julkaista levyn kuukaudessa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään järkeä ja varsinkin nykyisin harkitsen tarkkaan mitä julkaisen. Haluan tehdä levyjä joihin olen täysin tyytyväinen ja jotka puolustavat olemassaoloaan vielä esim. viiden vuoden kuluttua. Haluaisin myös, että levyt joilla olen mukana olisivat saatavilla hyvän aikaa. Limited edition -kilpajuoksussa ei ole kauheasti viehätystä. KY on tehnyt useitakin pienipainoksisia julkaisuja, joten kauheasti ei ole varaa tätä ilmiötä arvostella.

Mitkä ovat 5 henkilökohtaista folk-suosikkiasi (siis levyä)?

Tyrannosaurus Rex: Unicorn
Vashti Bunyan: Just Another Diamond Day
C.O.B.: Moyshe McStiff and the Tartan Lancers of the Sacred Heart
Pearls Before Swine: Balaklava
Comus: First Utterance

Nuo ovat kaikki jossain määrin 60/70-lukuisten hämyjen näkemyksiä folk-musiikista. En ole kovinkaan kiinnostunut genreistä ja niiden nimistä ja olenkin valmis kutsumaan kaikkea hyvää musaa folkiksi.